Viikko lähestyy loppuaan

Ensimmäinen viikko inttileskenä on kohta ohi. Ei ole edes ollut järkyttävä ikävä sen toisen yksin vietetyn yön jälkeen. Poika joutui sairastuvalle perjantaiaamuna kovan kuumeen takia ja on siellä virunut nyt sitten siitä asti. Ehkä helpompi on ollut olla senkin takia kun toiselta saa melkein jatkuvasti viestiä. Ei harmita sekään, ettei voitu sotkussa nähdä. Onko tässä nyt joku pielessä kun ei juuri ole ikävä?

Ehkä on kuitenkin mielen päällä kaikkea muuta. Ja on asennoitunut siihen, että pitää olla ilman O:ta ties miten kauan. Vietin äidin ja iskän luona tämän viikonlopun ja oli oikein mukavaa. Kiva kun joku muukin välillä käytti koiran ja ruokki sen. Eikä tarvinnut itse ruokiakaan tehdä. Rentouttavaa vaihtelua. Autoin kyllä muutamissa hommissa. Kiva oli saada juttuseuraakin. Tänään oli päivällä jopa hyvä mieli, merkillistä minulle. Täällä yksin ollessa taas se alkaa latistua ja tavallinen sunnuntai-ahdistus ottaa valtaa.

Varmaan tämän viikon fyysisetkin vaivat ovat ottaneet oman veronsa ettei ole jaksanut ikävää niin pohtia. Onneksi nyt ollaan jo voiton puolella, ainakin toivottavasti.

Huomenna saattaa olla esitelmä tiedossa tai sitten ei ja sekös jos mikä stressaa sen minkä ehtii. Haluaisin niin kovasti ottaa rennosti ja olla murehtimatta tuollaisia asioita. Sitten oikeasti saattaisikin olla parempi mieli... Mutta kun ei. Pakko siitä on jotenkin selvitä. Epätietoisuus tässä on ehkä pahinta, kun ei tiedä, että onko sitä esitelmää vai ei. Hemmottelen kyllä itseäni huomenillalla klassikkoleffalla ja vaikka suklaalla, jos se esitelmä vihdoin poistuu elämääni pilaamasta!