Olisikohan nyt aika kaivaa blogia naftaliinista...
Tänään koitti ensimmäinen aamuni inttileskenä. Kelloradio herätti ja hetken ajattelin taas sitä jokapäiväistä valopilkkuani, että kyllä O pitää huolta, sammuttaa radion ja nousee ylös. Miten kalsea ja tunteeton aamu tosiaankin. Ei ketään muita paikalla kuin koira ja joka paikassa hiljaisuus.
Kaiken lisäksi nuudun kotona kipeänä. Tuskallinen virtsatietulehdus päällä ja antibioottikuuri alkoi eilen. Etteikö siinä vielä olisi kaikki, niin on vielä yksi asia jäytämässä mielessä. Se on astetta tai montakin sellaista vakavampi. Toivottavasti ei. Kaiken pitäisi selvitä tänään.
Olen väsynyt ja kannan huonoa omatuntoa siitä, etten mennyt tänään kouluun. Eilen se oli vielä jotenkin hyväksyttävää. Miksei tänäänkin? Olen kipeä, todellakin väsynyt ja se eräs asia on vielä selvittämättä. Kiltin tytön syndrooma? Pelkään jääväni jälkeen. Muutenkin olisi kaikkea tehtävää eikä nyt ole henkistä kapasiteettia tarpeeksi, jotta voisin keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa.
O tulee lomille ehkä ensi viikon viikonloppuna. Ei siitäkään voi sanoa oikein mitään varmaa. Juuri silloin olisin itse suuntaamassa pienelle keikkareissulle. Monen monta päivää tässä menee joka tapauksessa ennen kuin näemme taas. Vaikea tulla toimeen ilman toisen tukea jo nyt. Eilinenkin oli ehkä kamalin päivä aikoihin ja juuri silloin jouduin viemään toisen armeijaan. Eikö nyt voisi jo tulla jotain hyvää? En jaksaisi aina tätä tunnetta, että minua rangaistaan jollain tapaa. Siitä, että olen huono ihminen. Tai ehkä teen vain vääriä valintoja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti