Neljäs viikko on jo pyörähtänyt käyntiin... Miten tämä aika näin nopeasti on mennyt? Vastaus on varmaankin, että sairastaessa. Poika on edelleen kipeänä. Jo kahtena viikonloppuna se on vaan käynyt kotona yskimässä ja kuumeilemassa. Nyt yskä on jo niin kamalaa, ettei mitään rajaa. Surku oli eilen laskea se takaisin kasarmille. Siellä ilmeisesti nyt epäilevät, että astma olisi O:lla puhjennut uudestaan. Syytän kaikesta varuskunnan homeisia rakennuksia, joissa joutuvat olemaan. Saatan jo melkein kuulla vapautuksen ilosanoman, mutta ollaan nyt tässä vaan vielä ihan rauhassa. En vain haluaisi, että toinen menettää terveytensä jonkin niin typerän pelleilyn takia.
Vapautus maistuisi tänään muutenkin. Heräsin aamulla neljältä kamalimpaan painajaiseen aikoihin enkä millään saanut enää unta sen jälkeen. Painajaisessa O kuoli ja kaikki oli jotenkin absurdia, mutta hyvin hyvin intensiivistä. Kammottavaa miten aivot voivat jostain keksiä tuottaa juuri sellaisen painajaisen, joka minusta on pahinta laatuaan. Pitäisikö omaa alitajuntaansa oikein pelätä? Olen jo hieman luottanut siihen, että eivät unet niin pahasti temppuile, ettäkö sattuisi juuri sellainen kiduttava painajainen kohdalle. Niin sitä sitten joutui melkein oksentamaan herätessään kun oli niin paha olla. Tavallaan en haluaisi, että aivonikaan tiedostaisivat asioita, joita pelkään eniten. Sittenhän joku voi kaapata ne sieltä ja tietää, miten tuhota minut... Hassu ajatus.
Kumma kyllä ei ole edes väsyttänyt koko päivänä. Ei yhtään! Ja minähän en koskaan ole virkeä. Nyt olen saanut jopa sitä yhä roikkuvaa portfoliota rutistettua kasaan. Hämmästyttävää... Tällaiselta varmaan normaaleista ihmisistä yleensä tuntuu. Miten tällaista tehokkuutta jaksaa? Haha.
Voisin taas pikkuhiljaa painella sänkyyn. Pelottaa kyllä uudet painajaiset hieman sekä tuleva kahden viikon yksinäisyys. Ehkä yksinäisyyttä helpottaa joku iltaloma ja vanhempien luona käynti. Se jää nähtäväksi. Oli jo tosi kivaa, kun isä kävi täällä tänään pikaisesti. Se niin kyseli, että miten me koiran kanssa pärjätään.
Ehkä huominen ei olekaan kamala? Vaikka pelkäänkin. Väsyttää ehkä tämänkin päivän edestä... Mutta huomisen ruokakin on jo järjestetty tänään niin eipähän tarvitse siitäkään murehtia. Päivä kerrallaan. Pitäisi oppia luottamaan... Mihin tässä luotat? Pelkään niin, että jotain pahaa tapahtuu taas kohta. Onneksi on kaikkea pientä kivaa tekemistä kuten lukemista ja isoäidin neliöiden virkkaamista, mistä innostuin tässä viikonloppuna. Tekeillä on nyt peitto virkkaamalla, sellainen pieni projekti antamaan käsille ja aivoille näperrettävää.
maanantai 31. tammikuuta 2011
torstai 20. tammikuuta 2011
DSF
Kamala torstaiväsymys. Viikko lähestyy loppuaan ja vielä pitäisi hieman jaksaa. Olen yrittänyt pakertaa hieman portfoliota, jonka piti olla valmis jo noin kuukausi sitten, mutta enpä ole ehtinyt tai jaksanut tehdä. Ei se taida valmistua vielä tälläkään viikolla, mutta ehkä ensi viikolla sitten...
Maanantaina ei ollutkaan sitä esitelmää. Opettaja oli sittenkin ymmärtäväinen ja kaikki hoitui kuin tuosta vain pois päiväjärjestystä. Kuukausien piinasta jäi vaan haalea muisto. Hah.
O pääsee huomenna lomille. Ja minä lähden Jyväskylään! Menen katsomaan Die So Fluidin keikkaa ja se on ollut tiedossa jo varmaan lokakuusta lähtien. Tietenkin se sattuu juuri sille päivälle kun O pääsee vihdoin ensimmäiselle lomalleen. Kärsimättömyys on viime päivinä kasvanut enkä millään malttaisi odottaa että nähdään. Keikan odotus on jäänyt hieman vähemmälle ja onkin enemmän ahdistunut olo. Entä jos ei kuitenkaan ole kivaa? Entä jos en osaa valmistautua tarpeeksi? Tai jotain unohtuu? Väsyttää enkä jaksaisi sellaista voimanponnistusta. Mutta voihan se olla ihan kivaakin...
Outoa kun yleensä olen kuitenkin rakastanut keikoilla käymistä. Tai onhan se jännittämisineen ollut sellainen kaksiteräinen miekka, mutta ylipäänsä melko lailla elämäni suola. Olo on vain nyt jotenkin paljon varovaisempi kuin ehkä aiemmin. Pelottaa asiat enemmän ja itsetuntokin on huonompi. Pitäisi vain opetella luottamaan itseensä enemmän ja antaa mennä. Kyllä ne asiat siitä jotenkin suoriutuvat. Pitäisi osata luottaa siihen. Monessakin asiassa.
Maanantaina ei ollutkaan sitä esitelmää. Opettaja oli sittenkin ymmärtäväinen ja kaikki hoitui kuin tuosta vain pois päiväjärjestystä. Kuukausien piinasta jäi vaan haalea muisto. Hah.
O pääsee huomenna lomille. Ja minä lähden Jyväskylään! Menen katsomaan Die So Fluidin keikkaa ja se on ollut tiedossa jo varmaan lokakuusta lähtien. Tietenkin se sattuu juuri sille päivälle kun O pääsee vihdoin ensimmäiselle lomalleen. Kärsimättömyys on viime päivinä kasvanut enkä millään malttaisi odottaa että nähdään. Keikan odotus on jäänyt hieman vähemmälle ja onkin enemmän ahdistunut olo. Entä jos ei kuitenkaan ole kivaa? Entä jos en osaa valmistautua tarpeeksi? Tai jotain unohtuu? Väsyttää enkä jaksaisi sellaista voimanponnistusta. Mutta voihan se olla ihan kivaakin...
Outoa kun yleensä olen kuitenkin rakastanut keikoilla käymistä. Tai onhan se jännittämisineen ollut sellainen kaksiteräinen miekka, mutta ylipäänsä melko lailla elämäni suola. Olo on vain nyt jotenkin paljon varovaisempi kuin ehkä aiemmin. Pelottaa asiat enemmän ja itsetuntokin on huonompi. Pitäisi vain opetella luottamaan itseensä enemmän ja antaa mennä. Kyllä ne asiat siitä jotenkin suoriutuvat. Pitäisi osata luottaa siihen. Monessakin asiassa.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Viikko lähestyy loppuaan
Ensimmäinen viikko inttileskenä on kohta ohi. Ei ole edes ollut järkyttävä ikävä sen toisen yksin vietetyn yön jälkeen. Poika joutui sairastuvalle perjantaiaamuna kovan kuumeen takia ja on siellä virunut nyt sitten siitä asti. Ehkä helpompi on ollut olla senkin takia kun toiselta saa melkein jatkuvasti viestiä. Ei harmita sekään, ettei voitu sotkussa nähdä. Onko tässä nyt joku pielessä kun ei juuri ole ikävä?
Ehkä on kuitenkin mielen päällä kaikkea muuta. Ja on asennoitunut siihen, että pitää olla ilman O:ta ties miten kauan. Vietin äidin ja iskän luona tämän viikonlopun ja oli oikein mukavaa. Kiva kun joku muukin välillä käytti koiran ja ruokki sen. Eikä tarvinnut itse ruokiakaan tehdä. Rentouttavaa vaihtelua. Autoin kyllä muutamissa hommissa. Kiva oli saada juttuseuraakin. Tänään oli päivällä jopa hyvä mieli, merkillistä minulle. Täällä yksin ollessa taas se alkaa latistua ja tavallinen sunnuntai-ahdistus ottaa valtaa.
Varmaan tämän viikon fyysisetkin vaivat ovat ottaneet oman veronsa ettei ole jaksanut ikävää niin pohtia. Onneksi nyt ollaan jo voiton puolella, ainakin toivottavasti.
Huomenna saattaa olla esitelmä tiedossa tai sitten ei ja sekös jos mikä stressaa sen minkä ehtii. Haluaisin niin kovasti ottaa rennosti ja olla murehtimatta tuollaisia asioita. Sitten oikeasti saattaisikin olla parempi mieli... Mutta kun ei. Pakko siitä on jotenkin selvitä. Epätietoisuus tässä on ehkä pahinta, kun ei tiedä, että onko sitä esitelmää vai ei. Hemmottelen kyllä itseäni huomenillalla klassikkoleffalla ja vaikka suklaalla, jos se esitelmä vihdoin poistuu elämääni pilaamasta!
Ehkä on kuitenkin mielen päällä kaikkea muuta. Ja on asennoitunut siihen, että pitää olla ilman O:ta ties miten kauan. Vietin äidin ja iskän luona tämän viikonlopun ja oli oikein mukavaa. Kiva kun joku muukin välillä käytti koiran ja ruokki sen. Eikä tarvinnut itse ruokiakaan tehdä. Rentouttavaa vaihtelua. Autoin kyllä muutamissa hommissa. Kiva oli saada juttuseuraakin. Tänään oli päivällä jopa hyvä mieli, merkillistä minulle. Täällä yksin ollessa taas se alkaa latistua ja tavallinen sunnuntai-ahdistus ottaa valtaa.
Varmaan tämän viikon fyysisetkin vaivat ovat ottaneet oman veronsa ettei ole jaksanut ikävää niin pohtia. Onneksi nyt ollaan jo voiton puolella, ainakin toivottavasti.
Huomenna saattaa olla esitelmä tiedossa tai sitten ei ja sekös jos mikä stressaa sen minkä ehtii. Haluaisin niin kovasti ottaa rennosti ja olla murehtimatta tuollaisia asioita. Sitten oikeasti saattaisikin olla parempi mieli... Mutta kun ei. Pakko siitä on jotenkin selvitä. Epätietoisuus tässä on ehkä pahinta, kun ei tiedä, että onko sitä esitelmää vai ei. Hemmottelen kyllä itseäni huomenillalla klassikkoleffalla ja vaikka suklaalla, jos se esitelmä vihdoin poistuu elämääni pilaamasta!
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Eikö se jo tule kotiin?
Viime yö oli sitten ihan käsittämättömän vaikea. Menin jo ennen kymmentä sänkyyn, mutta eihän se uni sieltä halunnut tulla, vaikka oli ihan äärimmäisen uupunut olo. Pyörin sängyssä noin kolme tuntia ennen kuin viimein nukahdin. Taisi siinä muutama kyynelkin tirahtaa... Saihan se poikakin sieltä viestiä lähetettyä kun vietti aikaa aulan telkkaritilassa ennen kuin sai edes tupaan takaisin mennä.
Unet eivät olleet mitenkään hyvät ja aamulla oli taas ilmeisesti lääkkeiden takia huono olo ja kipuakin jonkin verran. Päätin silti mennä kouluun ja yllättävän hyvin siellä jaksoin. Juttelin ihmisten kanssa ja sain kouluhommiakin tehtyä, vaikka olo oli aika ajoin hyvin tuskallinen. Ilokseni sitten pääsimmekin kaksi tuntia aikaisemmin pois. Siinä vaiheessa alkoikin jo olla kuumeinen olo.
Päivä meni ihmeen hyvin ja mielialakin pysytteli korkeammalla vain laskeakseen taas iltaa kohti. On se vaan niin ankeaa täällä olla yksinään kotona kun mikään ei vie ajatuksia pois. Sitä vain odottaa tulevaa koulupäivää kauhulla, vaikkei ehkä mitään syytäkään olisi eikä osaa rentoutua ollenkaan. Kaikesta on huono omatunto.
Äiti kävi sentään pikaisesti ennen töihinsä menoa tuomassa ruokaa ja vähän juttelemassa. Tuntuu etten vain saa ihmisiin otetta. Yritän kyllä, mutta en vain onnistu. Ehkä se tästä. Tänään ostin myös ensimmäisen laskiaispullan tänä vuonna... Oli kyllä hävyttömän kallis itse asiassa, mutta kun ne on niin hyviä. Ja piti jotenkin itseään piristää.
Varusmiehen kanssa sain juteltua vähän äsken puhelimessa. Lähinnä olin siis vain hiljaa ja kuuntelin kuulumisia sieltä päästä. Vähän taisin kiukutakin sitä, mihin jamaan on minut pistänyt ja hyljännyt. On vain niin väsyttävää tämä, sekä fyysisesti että henkisesti.
Nyt voisin suihkunraikkaana sitten vaikka raapustaa ensimmäistä kirjettä poitsulle ennen kuin yritän taas unta houkutella.
Unet eivät olleet mitenkään hyvät ja aamulla oli taas ilmeisesti lääkkeiden takia huono olo ja kipuakin jonkin verran. Päätin silti mennä kouluun ja yllättävän hyvin siellä jaksoin. Juttelin ihmisten kanssa ja sain kouluhommiakin tehtyä, vaikka olo oli aika ajoin hyvin tuskallinen. Ilokseni sitten pääsimmekin kaksi tuntia aikaisemmin pois. Siinä vaiheessa alkoikin jo olla kuumeinen olo.
Päivä meni ihmeen hyvin ja mielialakin pysytteli korkeammalla vain laskeakseen taas iltaa kohti. On se vaan niin ankeaa täällä olla yksinään kotona kun mikään ei vie ajatuksia pois. Sitä vain odottaa tulevaa koulupäivää kauhulla, vaikkei ehkä mitään syytäkään olisi eikä osaa rentoutua ollenkaan. Kaikesta on huono omatunto.
Äiti kävi sentään pikaisesti ennen töihinsä menoa tuomassa ruokaa ja vähän juttelemassa. Tuntuu etten vain saa ihmisiin otetta. Yritän kyllä, mutta en vain onnistu. Ehkä se tästä. Tänään ostin myös ensimmäisen laskiaispullan tänä vuonna... Oli kyllä hävyttömän kallis itse asiassa, mutta kun ne on niin hyviä. Ja piti jotenkin itseään piristää.
Varusmiehen kanssa sain juteltua vähän äsken puhelimessa. Lähinnä olin siis vain hiljaa ja kuuntelin kuulumisia sieltä päästä. Vähän taisin kiukutakin sitä, mihin jamaan on minut pistänyt ja hyljännyt. On vain niin väsyttävää tämä, sekä fyysisesti että henkisesti.
Nyt voisin suihkunraikkaana sitten vaikka raapustaa ensimmäistä kirjettä poitsulle ennen kuin yritän taas unta houkutella.
tiistai 11. tammikuuta 2011
Pitkän päivän ilta
Selvisi se eräs asia nyt sitten kuitenkin ja vieläpä hyvin. Onpahan yksi murheen aihe vähemmän. Nyt ahdistaakin sitten kaikki mahdolliset kouluhommat. Ja tietenkin tämä yksinolo. Jo ensimmäisen päivän jälkeen on aika rasittavaa kun pitää koiraa käyttää ulkona kolmesti päivässä ja muutenkin tehdä kaikkea kotihommaa. Miten sitä koulun kanssa vielä jaksaa... Huomenna ajattelin sinne mennä, vaikka olisinkin vielä vähän kipeä. En halua jäädä jälkeen. Voihan sieltä aina pois lähteä, jos olo yltyy pahemmaksi.
Haluaisin sen varusmieheni jo takaisin kotiin sieltä. Saatiin juuri äsken juteltua puhelimessa kolme varttia. En tajua niitä inttileskiä, jotka sanovat ettei miehistä mitään kuulu... Kuuluu ainakin tuosta ihan hyvin päivän mittaan. Olen hitusen ylpeäkin kun oli kuulema saanut jo moneen otteeseen kehuja punkan ja pinkan teosta ja jostain muustakin.
Suunnilleen rakastan puhelimen naksahdus-viestiääntä nyt. Ennen en ole sitä koskaan käyttänyt. Nyt saa olla päällä, kun viestit on vähän harvinaisempaa herkkua.
Jospa sitä nyt menisi unta houkuttelemaan. Aamulla sitten aikaisin ylös ja taas koiran kanssa ulos ennen kouluun lähtöä. *huokaus*
Haluaisin sen varusmieheni jo takaisin kotiin sieltä. Saatiin juuri äsken juteltua puhelimessa kolme varttia. En tajua niitä inttileskiä, jotka sanovat ettei miehistä mitään kuulu... Kuuluu ainakin tuosta ihan hyvin päivän mittaan. Olen hitusen ylpeäkin kun oli kuulema saanut jo moneen otteeseen kehuja punkan ja pinkan teosta ja jostain muustakin.
Suunnilleen rakastan puhelimen naksahdus-viestiääntä nyt. Ennen en ole sitä koskaan käyttänyt. Nyt saa olla päällä, kun viestit on vähän harvinaisempaa herkkua.
Jospa sitä nyt menisi unta houkuttelemaan. Aamulla sitten aikaisin ylös ja taas koiran kanssa ulos ennen kouluun lähtöä. *huokaus*
God Help Me
Olisikohan nyt aika kaivaa blogia naftaliinista...
Tänään koitti ensimmäinen aamuni inttileskenä. Kelloradio herätti ja hetken ajattelin taas sitä jokapäiväistä valopilkkuani, että kyllä O pitää huolta, sammuttaa radion ja nousee ylös. Miten kalsea ja tunteeton aamu tosiaankin. Ei ketään muita paikalla kuin koira ja joka paikassa hiljaisuus.
Kaiken lisäksi nuudun kotona kipeänä. Tuskallinen virtsatietulehdus päällä ja antibioottikuuri alkoi eilen. Etteikö siinä vielä olisi kaikki, niin on vielä yksi asia jäytämässä mielessä. Se on astetta tai montakin sellaista vakavampi. Toivottavasti ei. Kaiken pitäisi selvitä tänään.
Olen väsynyt ja kannan huonoa omatuntoa siitä, etten mennyt tänään kouluun. Eilen se oli vielä jotenkin hyväksyttävää. Miksei tänäänkin? Olen kipeä, todellakin väsynyt ja se eräs asia on vielä selvittämättä. Kiltin tytön syndrooma? Pelkään jääväni jälkeen. Muutenkin olisi kaikkea tehtävää eikä nyt ole henkistä kapasiteettia tarpeeksi, jotta voisin keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa.
O tulee lomille ehkä ensi viikon viikonloppuna. Ei siitäkään voi sanoa oikein mitään varmaa. Juuri silloin olisin itse suuntaamassa pienelle keikkareissulle. Monen monta päivää tässä menee joka tapauksessa ennen kuin näemme taas. Vaikea tulla toimeen ilman toisen tukea jo nyt. Eilinenkin oli ehkä kamalin päivä aikoihin ja juuri silloin jouduin viemään toisen armeijaan. Eikö nyt voisi jo tulla jotain hyvää? En jaksaisi aina tätä tunnetta, että minua rangaistaan jollain tapaa. Siitä, että olen huono ihminen. Tai ehkä teen vain vääriä valintoja.
Tänään koitti ensimmäinen aamuni inttileskenä. Kelloradio herätti ja hetken ajattelin taas sitä jokapäiväistä valopilkkuani, että kyllä O pitää huolta, sammuttaa radion ja nousee ylös. Miten kalsea ja tunteeton aamu tosiaankin. Ei ketään muita paikalla kuin koira ja joka paikassa hiljaisuus.
Kaiken lisäksi nuudun kotona kipeänä. Tuskallinen virtsatietulehdus päällä ja antibioottikuuri alkoi eilen. Etteikö siinä vielä olisi kaikki, niin on vielä yksi asia jäytämässä mielessä. Se on astetta tai montakin sellaista vakavampi. Toivottavasti ei. Kaiken pitäisi selvitä tänään.
Olen väsynyt ja kannan huonoa omatuntoa siitä, etten mennyt tänään kouluun. Eilen se oli vielä jotenkin hyväksyttävää. Miksei tänäänkin? Olen kipeä, todellakin väsynyt ja se eräs asia on vielä selvittämättä. Kiltin tytön syndrooma? Pelkään jääväni jälkeen. Muutenkin olisi kaikkea tehtävää eikä nyt ole henkistä kapasiteettia tarpeeksi, jotta voisin keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa.
O tulee lomille ehkä ensi viikon viikonloppuna. Ei siitäkään voi sanoa oikein mitään varmaa. Juuri silloin olisin itse suuntaamassa pienelle keikkareissulle. Monen monta päivää tässä menee joka tapauksessa ennen kuin näemme taas. Vaikea tulla toimeen ilman toisen tukea jo nyt. Eilinenkin oli ehkä kamalin päivä aikoihin ja juuri silloin jouduin viemään toisen armeijaan. Eikö nyt voisi jo tulla jotain hyvää? En jaksaisi aina tätä tunnetta, että minua rangaistaan jollain tapaa. Siitä, että olen huono ihminen. Tai ehkä teen vain vääriä valintoja.
maanantai 20. joulukuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
