Eksistentiaalinen ahdistus

Illan jumppa jälleen takana. Vatsalihakset ovat niin kipeät etten pystynyt tänään tekemään vatsalihasliikkeitä ollenkaan. Vähän olen säälittävä. Muut kyllä meni vaikka huono olo tuli taas niinkuin eilenkin. Paitsi että ainahan minulla melkein on huono olo? Tänään söin tosin jopa aamiaista verikokeissa käynnin jälkeen. Se meni hyvin eikä tarvinnut edes odotella. Huomenna pitäisi tuloksia kysellä. Ei oikein huvittaisi.

Kamalan myöhä taas. Illat kuluvat niin kauhean nopeasti. Päivällä taas ei tunnu saavan oikein mitään tehtyä. Luin tänään tosin Dantea melko paljon, vielä pitäisi lisää jaksaa sitäkin. Katsottiin Tristram Shandy -leffa, jonka poikaystävä osti minulle joululahjaksi ja illalla myös tsunami-dokumentti, joka tuli tapaninpäivänä televisiosta. Tristram Shandy oli ihan hauska ja virkistävä elokuva, mutta se tsunamidokumentti taisi olla liikaa herkälle mielelleni... En tiennyt että se niin karu on. Tulipahan ainakin kaikenlaisia ajatuksia elämästä. Kuten mitä hittoa me täällä oikein edes tehdään? Olisi paljon helpottavampaa olla uskovainen, että voisi luottaa johonkin Jumalan armoon tai ties mitä.

Aaagh, kun kaikki asiat taas ahdistaa. Pitäisi saada niitä selviteltyä, mutta en vain osaa. Tahtoisin käydä kunnon lääkärissä näyttämässä korviani, josko kaipaisivat puhdistusta tai olisiko niissä kenties jotain pahoinvointiin liittyvää häikkää ja muutenkin keskustella pahoinvoinnista. Mutta olen käynyt niin paljon terveyskeskuksessa viime aikoina, että pelkään että ne pitävät minua ihan ääliönä ja luulosairaana. Haluan tämän kammottavan pahoinvoinnin pois jo viimein, argh. Pitäisi myös saada se hammaslääkäriaika.

Sekavaa tekstiä. Olisi niin paljon asiaa ja silti niin vähän järkevää ajatuksenjuoksua.

Pieniä saavutuksia

Tänään käytiin poikaystävän kanssa kaupungilla niinkuin suunnittelimmekin ja se meni hyvin. Olin suorastaan hämmästynyt ettei ollut huonoa oloa ja pystyimme hoitamaan kaikki asiat, joita varten sinne menimme. Kaikki oli varmaan vain edellisiltana nappaamani noin puolikkaan Oxaminin ansiota, mutta pääasia että pärjäsin. Ei ole muutenkaan tänään ollut niin paha päivä sillä saralla.

Pelkään oksentamista ihan kauheasti ja inhoan sitä. Viimeksi olen oksentanut elokuun lopulla juuri siitä tämä kaikki sitten alkoikin. En tiedä johtuuko tämä jatkuva pahoinvointi ja ahdistus siitä, mutta siitä lähtien sitä on enemmän ja vähemmän ollut. Sen jälkeen en ole oksentanut oikeasti enkä yökkinytkään, mutta se pahoinvoinnin tunnekin on pahimmillaan jotain hirveää ja inhoan sitä syvästi. Joka kerta toivoisin mieluummin olevani kuollut. Nyt pitää sitten suunnitella kaikki menot tarkkaan ja pelkään jokaista kaupunki- tai kyläreissua ettei vaan tulisi huono olo tai maha menisi sekaisin. Ihan typerää olla tällainen heikko surkimus. Odotan kauhulla miten pärjään kun helmikuun toisena päivänä pitäisi äidin kanssa mennä Helsinkiin katsomaan Depeche Modea...

Ostin tänään monivitamiinipillereitä, mutta tuntuu että ne ovat vähän liian isoja nieltäviksi. Olen erittäin huono tablettien nielemisessä. Harjoitellut kyllä olen elämäni aikana jo ties miten paljon, mutta se on tuskastuttavan vaikeaa. Ostin myös kalsiumvalmistetta ja ne tabletit ovat vielä isompia. Ironisinta on, että niiden purkissa lukee "helposti nieltäviä", kyllä varmasti. Poikaystävä johti minulle äsken melko pitkänsorttisen venyttely- ja kuntoilutuokion. Niska ja hartiat ovat minulla olleet varmaan vuosikausia ihan järkyttävän jumissa enkä jaksaisi sitä enää. En tiedä auttaako mikään venyttely ja harjoittelu ja tuleeko meidän tuota edes jatkettua. Toivon, että poikaystävä saisi minuun jotain ryhtiä. Olisi kyllä kiva päästä ohjatuillekin venyttely- ja treenitunneille. En vain ole ikinä oikein harrastanut liikuntaa eikä rahaakaan ylimääräistä tietenkään ole. Katsotaan nyt. Ehkä kotiharjoituksetkin auttavat.

Masentavia hetkiä on ollut, mutta ei niin pahasti kuin ennen joulua. Silloin olin varmaan päiväkausia ihan alamaissa tai jopa viikon tai ties miten pitkään. Haluaisin saada kaikkia asioita kuntoon että ehkä henkinenkin painolasti vähentyisi. Mainittakoon nyt ainakin tuo niska- ja hartiaongelma. Sekin osaa vetää mielen niin matalaksi kun vain koskee ja tuntuu pahalta. Huomenna menen verikokeisiin. Toivon, että niistä ehkä selviäisi jotain pahoinvoinninkin kannalta vaikkei lääkäri niitä sitä varten määrännytkään. Ainakin saisi tietää, että sillä saralla olisi kaikki hyvin. Lisäksi poikaystävä ehkä soittaa huomenna molemmille ajat hammaslääkäriin. En ole käynytkään siellä varmaan melkein kolmeen vuoteen. Nyt voisin ehkä uskaltautuakin yksityiselle vaikka viisaudenhampaat hieman hirvittävät, että repivätkö pois vai mitä.

Nyt pitäisi jo käydä nukkumaan tai ainakin lukemaan, että jaksan aamulla nousta verikokeisiin lähtemään. Lukemisen alla on Danten Jumalainen näytelmä, josta pitäisi lukea ensimmäinen osa eli Helvetti tenttiä varten. Kyseistä tenttiä varten pitää lukea kilo muitakin kirjoja niin eipähän ole vapaa-ajan ongelmia kunhan vain saisi sitäkin aikaiseksi. Laiska kun olen.

Alku

Uusi blogi... Tekisi mieli sanoa, että taas, mutta enhän minä ole mitään kunnon blogia pitänyt moneen vuoteen jos silloin aikaisemminkaan. Se on vaan niin vaikeaa, mutta ehkä tämä tästä jälleen urkenisi. Varsinkin toisten blogeja lukiessa ehkä kasvaisi sellainen into kirjoittaa itsekin. Tavallaan ärsyttää sekin taistelu päässä, että mitä kirjoitan blogiin ja mitä ihan omaan paperiseen päiväkirjaan. Loppujen lopuksi en yleensä kirjoita mitään kumpaankaan vaikka päivän mittaan tulee paljonkin mieleen erilaisia asioita ja lauseitakin. Olisi niin tuhottomasti asioita, joista haluaisin kirjoittaa ja ilmaista mielipiteeni, mutta se tuntuu vain olevan niin vaikeaa. Laiskuuttako?

Pahin huoli tällä hetkellä on tämä jatkuva pahoinvointini, jota on kestänyt elokuun lopusta lähtien. En tiedä mistä se johtuu eikä koskaan ole ollut vastaavaa. Erikoisten tilanteiden aiheuttama jännityspahoinvointi on nyt muuttunut melkeinpä päivittäiseksi. Pitäisi ehkä senkin puolesta saada vähän perspektiiviä tähän elämään. Ehkä päiväkirjan pitäminen netissä antaisi tiettyä näkökulmaa, että näkisin oman elämäni kolmannesta persoonasta ja huomaisin asioita, joita en muuten huomaa tai huomaisin ettei elämäni nyt oikeasti niin pahaa olekaan.

Alkaa vain väsyttämään tämä jatkuva huonovointisuus. Epäilen, että se on psykosomaattista. Että pelkään elämää tai jotain, ahdistun. Toisaalta haluan selvittää kaikki mahdolliset fyysiset asiat ensin, jos vain mahdollista. En nyt sitten tiedä... Huvittavinta on se kun olen viime päivinä lukenut syömishäiriöisten blogeja ja jotenkin välillä tuntuu ihmeellistä miten toiset eivät juurikaan halua syödä ja itse ihan oikeasti haluaisin mutten pysty. Aamuisin ja päivisin tilanne on pahin ja sitten iltaa kohden helpottaa ja pystyn syömään kaikenlaista melkein. Silti se pahoinvointi vaanii kaiken aikaa jossakin. Haluan sen pois. En voi käsittää, että vielä kesällä olin kuin eri ihminen. Mihin se kaikki on kadonnut?