Valintahaastattelu

On se niin kiva tämä aika vuodesta varsinkin kun se nyt pitää elää uudelleen toisena vuonna putkeen. Eli opiskelemaan haku. En edes oikeasti tiedä minne haluaisin, mutta pahinta on se että paikka pitää valita jotenkuten sen mukaan että missä ei olisi mitään KAMALAA. Kamalaahan on siis esitelmät, puhuminen ja kaikki sellainen. Tuskin niitä voi missään edes välttää... Silti yritän. Harjoitushan tekee mestarin ja niin edespäin, mutta itselläni se ei ole toiminut. Jännittäminen on mennyt vain pahemmaksi. Enkä edes osaa sanoa sitä varsinaisesti jännittämiseksi.

Nyt on sitten tullut postissa kutsu valintahaastatteluun. Taisi tulla jo viime viikolla se kirje. Tällä viikolla olen sitten jo oikeasti jännittänyt sitä! Mahaan koskee, huono olo ja koskee vielä vähän lisää mahaan, ahdistaa. Enkä ole vielä edes täyttänyt sitä kyselyä tai lähettänyt ilmoittautumislappua. Eihän ne vielä edes tiedä olenko tulossa ja silti jännittää! En itsekään vielä tiedä olenko edes menossa. Se kuulostaa aikalailla pahimmalta tilanteelta minne voin itseni saattaa. Yritän psyykata itseäni ja hetkellisesti se toimiikin, mutta kun elimistö ei vain usko mitä aivot sanovat.

Kai sitä pitäisi vain ilmoittautua ja kärsiä nämä kolme viikkoa rohkeasti. Hauskaa se ei kyllä todellakaan tule olemaan. Tunnin haastattelun takia tällaistä?? Ei reilua. Sitä paitsi tiedän aika tarkkaan että minä tulen sinne pääsemään opiskelemaan. Kunhan nyt vain saisin itseni sinne haastatteluun ja saisinkin mutta hieman hankalaa se on jos olen pää vessanpöntössä tai vastaavaa. Sinne ei ole paljoa hakijoita ja minulla on ihan suht hyvät ylioppilasarvosanat ja se on kuitenkin "vain" ammattikoulu. Pakkohan niiden on näin tunnollinen ylioppilas ottaa. Haluan sinne opiskelemaan, mutta silti pelkään ettei se opiskelu olekaan sellaista kuin kuvittelen. Tietenkin kuvittelen myös pahinta, mutta silti toivoisin että vaatetusala olisi juuri sitä itseään että tehdään vaatteita. Eikä leikitä. Muutenkin kamalaa mennä niiden teinien kanssa kouluun.

Pitäisi jotenkin selvitä tästä kaikesta. Inhottavaa aikaa tämä kevät ja silti se on niin kivaa aikaa. Kun on valoa ja kaikkea. En edes tiennyt että voisin pitää keväästä, mutta ilmeisesti sitten niin. Kunhan joku vain keksisi jonkin pillerin, jolla saisi mahakivut pois kun jännittää. Tai jos joku osaisi terapioida minusta tuon jännittämisen pois. Se alkaa olla aikalailla ylimitoitettua enkä itse osaa sille oikein mitään tehdä. Yritän kyllä. Se vain on liian vahvaa. Ehkä syksyllä voisin miettiä terapiaa uudestaan... Ja elättelen toivoa että vaikka koulukuraattori osaisi sitten tulevassa opiskelupaikassa auttaa. Ettei tarvitsisi itseään ihan tappomeininkiin laittaa.

Pitäisi aloittaa yliopistonkin pääsykokeisiin lukeminen. Ne eivät sentään jännitä, vaikka joitakuita kuulema jännittääkin. Eihän sinne mennä kuin kirjoittamaan ja istumaan? Mitä jännittävää siinä on... No ehkä ne vähän itseänikin jännittävät, mutta se ei ole mitään verrattuna esimerkiksi juuri tuohon haastatteluun. Hrrr. Minähän jännitän nykyään kaikkea.

Päivät kuluvat tässä nyt kotitöitä tehdessä ja koiran kanssa ulkoillessa. Luen erästä blogia alusta ja yritän päästä siinä ajan tasalle. Pitäisi lukea myös kirjoja, mutta se maistuu nyt hieman puulta kun sitä sai tenttejä varten niin paljon urakoida. Pääsin kyllä tentit läpi ja nyt pitäisi vain saada todistus perusopinnoista, jee! Osaanhan minä jotain. Kunhan ei tarvitse esiintyä...